Otsikko: OmaSp Stadionin konserttielämys: Yleisö kuin enkelikuoro
OmaSp Stadionin parkkipaikka on harvinaisen tyhjä, ihmisiä ei näy missään. Puoli tuntia ennen konsertin alkua, paikalle saapuneet konserttivieraat viettävät aikaa pääasiassa juoma- ja ruokakojujen luona. Tunnelma on rento ja odottava, kuin konserttiin saapuneet olisivat tietoisia siitä, mitä tuleman pitää.
Aurinko luo viimeiset säteensä vaakatasossa, tarjoten täydellisen sään ulkoilmakonsertille. Joku yleisöstä on varautunut mahdolliseen kylmyyteen pukeutumalla paksuun huiviin ja sormikkaisiin. Vain muutama minuutti ennen ilmoitettua esiintymisaikaa, suurin osa ihmisistä alkaa valua lähemmäs lavan suuntaan. Muutamat nuoremmat henkilöt kiirehtivät juosten paikkaamaan itselleen parhaat paikat lavan edestä.
Yleisö kuin enkelikuoro
Kello 23.01 yhtye aloittaa lähes kellontarkasti. Lava hehkuu punaisena ja kaiuttimista kuuluu ambulanssin sireenien hälyttävät äänet. Konsertti alkaa kappaleella Smash It Up. Aluksi vain muutamat kuuntelijat liikkuvat musiikin tahdissa, mutta useimpien jalka liikkuu biitin tahtiin, joskin hieman ujosti.
Konsertin alussa yhtye saa suuret aplodit jokaisen kappaleen jälkeen, mutta yleisö ei tunnu olevan aivan täysillä mukana. Yksittäiset kuulijat ovat kuitenkin hurmoksessa laulaja Dexter Hollandin teinimäisen lauluäänen tuottamasta angstista. Yhtyeen soolokitaristi Kevin “Noodles” Wasserman tarjoilee puolestaan rykäiseviä, evankelisia välispiikkejä.
– Finland fucking rules ‘cause it’s close to heaven, choir of angeles here in Seinäjoki!
Konserttielämys
Kappaleiden välissä Holland ja Wasserman pitävät yleisöä viihdyttävää dialogia. He puhuvat suomalaisesta saunasta, suomalaisesta oluesta sekä suomalaisten rakkaudesta kirosanoihin. Välispiikit muistuttavat ajoittain humalaista ja humalanhakuista standup-showta. Konsertin aikana järjestyksenvalvojat joutuvat kuljettamaan joitakin kuulijoita pois konserttialueelta liiallisen humalan takia.
Kappale kappaleelta musiikin kiihtyvä poljenta tempaa yleisön mukaansa. Laulajan katse vaeltaa eturivissä, mairea virne kasvoillaan. Konsertin puolivälissä kitaristi-Wassermanilla on ongelmia korvanappinsa kanssa. Hän raivoaa avoimesti lavan reunalla ääniteknikolle kulisseihin, mutta ei jaa tuohtumustaan yleisölle.
”Thank you Seinäjoki, thank you Finland”
Koko konsertin ajan energia esiintymislavan liepeillä on huomattavasti hullaantuneempi kuin etäämmällä. Kauempana kuulijat seisovat jokseenkin säntillisissä riveissä, ja pisimmällä lavasta, stadionin parvekkeella, ihmiset nojailevat kaiteeseen ja kuuntelevat tyytyväisenä kuitenkaan reagoimatta sen suuremmin konsertin kulkuun.
Huomionarvoista on, että yleisö ei juurikaan kuvaa älypuhelimillaan konserttia muutamaa suurta hittiä lukuun ottamatta. Kuulijat tuntuvat olevan vilpittömästi viihtymässä musiikkiesityksestä ja seuraavansa sitä sellaisenaan.
Lopuksi jo kertaalleen lavalta poistumisen jälkeen yhtye kiittää vielä vuolaasti seinäjokista yleisöään lopetusnumeroa enteillen.
– Thank you Seinäjoki, thank you Finland!
Yhtye soittaa viimeisenä kappaleenaan Self Esteemin. Joku yleisössä kirkuu viimeisestä vedosta aivan haltioissaan.
– Mä en kestä, mä niin hajoon!
Johtopäätös
OmaSp Stadionin konserttielämys oli yksinkertaisuudessaan viihdyttävä. Yleisö, joka oli kuin enkelikuoro, nautti musiikista vilpittömästi ja seurasi sitä sellaisenaan. Konsertti tarjosi rentoa tunnelmaa, hyvää musiikkia ja unohtumattoman kokemuksen.
Varhainen Elämä: Kirsi Merenkulkija syntyi aurinkoisena kevätpäivänä Helsingissä. Jo varhain hän osoitti kiinnostusta sanojen voimaan ja kirjallisuuteen. Hänen vanhempansa tukivat hänen intohimoaan lukemalla satuja ja klassikoita yhdessä, luoden perustan, joka ruokki Kirsin kasvavaa kuvitusta ja mielikuvitusta.
